PESOONAPROFIILI, TYYPPI KI
avatars

Sait keskiarvoa matalammat pisteet persoonallisuudenpiirteestä Ekstroversio. Matala ulospäin suuntautuneisuus, jota kutsutaan joskus myös introversioksi, liittyy varautuneisuuteen ja pidättyväisyyteen sosiaalisissa tilanteissa. Sosiaaliset tilanteet voivat tuntua joskus jopa ahdistavilta ja alhaisen ulospäin suuntautuneisuuden ihmiset vetäytyvät usein juhlissa tai muissa sosiaalisissa tilanteissa pienempiin ryhmiin, tai viihtyvät mieluummin omassa rauhassaan. Ylenpalttinen sosiaalinen vuorovaikutus voi tuntua väsyttävältä ja uuvuttavalta. Tästä syystä matalat ulospäin suuntautuneisuuspisteet saaneilla on yleensä vähemmän erilaisia ihmissuhteita, kaikkea kaverisuhteista seksisuhteisiin. Voisikin sanoa, että matalan pistemäärän saaneet ihmiset arvostavat sosiaalisissa suhteissa enemmän laatua kuin määrää.

Joskus matalaan ulospäinsuuntautuneisuuteen liittyy passiivinen olemus. Se ei kuvasta niinkään haluttomuutta kuin henkilön vaisua ilmaisutyyliä; siinä missä voimakkaasti ulospäinsuuntautunut henkilö kiljuu riemusta, matalasti ulospäinsuuntautunut tyytyy hymyilemään vienosti. Introvertin toiminnan keskeisenä lähteenä on oma sisäinen maailma ennemmin kuin ulkoiset virikkeet. He työskentelevät mieluiten taka-alalla, pystyvät itsenäiseen päätöksentekoon, ja ovat siten vahvoilla erilaisissa asiantuntija-rooleissa.

Sait keskiarvoa korkeammat pisteet persoonallisuudenpiirteestä Tunnollisuus. Korkea pistemäärä Tunnollisuudessa näkyy järjestelmällisenä, velvollisuudentuntoisena ja luotettavana käyttäytymisenä. Heille on ominaista toimia suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti kohti ennalta asetettuja tavoitteita. He asettavat tavoitteet korkealle ja vaativat itseltään – ja usein muilta – lähes täydellistä suoritusta.

Korkea tunnollisuus ilmenee usein menestymisenä romanttisten suhteiden ylläpitämisessä. He eroavat vähemmän kuin matalan tunnollisuuspistemäärän saaneet henkilöt, sillä korkea Tunnollisuuspistemäärä näkyy korkeampana tyytyväisyytenä nykyiseen suhteeseen, sekä voimakkaampana sitoutumisena siihen, suuremman päivittäisten parisuhdetta voimistavien ja pienemmän sitä heikentävien kokemuksia vuoksi. Tämä puolestaan liittyy siihen, että korkea Tunnollisuus yhdistyy usein pyrkimykseen ratkaista ongelmia rakentavasti. Tästä syystä Tunnolliset yksilöt voivat ajautua parisuhteessa harvemmin syrjähyppyihin kuin matalan pistemäärän saaneet.

Korkeassa Tunnollisuudessa piilee kuitenkin vaara. Varsinkin jos parisuhteen molemmat osapuolet ovat erittäin Tunnollisia, heidän Tunnollisuutensa voi kohdistua esimerkiksi enemmän työn suorittamiseen kuin parisuhteen hoitamiseen, jolloin korkea Tunnollisuus vaarantaa parisuhteen.

Sait keskiarvoa matalammat pisteet persoonallisuudenpiirteestä Hallintakäsitys. Yleensä yksilöt, joiden sisäinen hallintakäsitys on matala, eivät koe voivansa ohjata tapahtumia ympärillään, eivätkä he koe omien toimiensa vaikuttavan niinkään kohtaamiinsa tapahtumiin. Esimerkiksi koulussa he arvosanan saatuaan antavat usein hyvästä tuloksesta kunnian muille (esim. koe, opettaja tai tuuri), ja toisaalta myös syyttävät huonosta tuloksesta muita.

Matalan pistemäärän saaneet eivät yleensä ohjaile elämäänsä, ovat vähemmän kiinnostuneita poliittisesta vaikuttamisesta ja eivätkä pyri todennäköisesti vaikuttamaan muihin ihmisiin, minkä takia matalan Hallintakäsityksen onkin havaittu liittyvän negatiivisesti esimerkiksi terveyteen ja hyvinvointiin, akateemiseen suoriutumiseen ja tulotasoon.