PESOONAPROFIILI, TYYPPI DA
avatars

Sait keskiarvoa korkeammat pisteet persoonallisuudenpiirteestä Ekstroversio. Yleensä ihmiset, jotka saavat korkeat pisteet ekstroversiossa, ovat sosiaalisia, viihtyvät mieluummin ihmisten seurassa kuin yksin, sekä ovat näissä tilanteissa itsevarmoja ja puheliaita. Sosiaaliset tilanteet ja niiden odottaminen saavat heidän tuntemaan mielihyvää, mikä ohjaakin toimintaa vuorovaikutukseen muiden ihmisten kanssa, ja välttelemään pitkää yksinoloa vaativia tehtäviä. Heidät koetaan lämpiminä ja seurallisina henkilöinä, jotka ovat yleensä hyvällä tuulella. Heillä on laaja sosiaalinen verkosto ja paljon erilaisia ihmissuhteita. Ulospäinsuuntautuneilla on myös usein sisäänpäin suuntautuneita enemmän lapsia

Toisin kuin muut persoonallisuuden piirteet, korkeat Ekstroversiopisteet tuovat parisuhteeseen pääosin vain positiivisia rakenteita. Tämä toimii vahvemmin, mikäli molempien osapuolten Ekstroversiopisteet ovat yhtä korkeat. Voimakkaammin ulospäin suuntautunut osapuoli voi kokea sisäänpäin suuntautuneen henkilön rauhoittavaksi, ja sisäänpäin suuntautuneempi voi kokea ulospäin suuntautuneen mielenkiintoiseksi ja hurmaavaksi.

Huomaa kuitenkin, että usein korkeat ulospäinsuuntautuneisuuspisteet voivat liittyä suurempaan määrään syrjähyppyjä ja todennäköisyyteen vaihtaa helposti parisuhteesta toiseen.

Sait keskiarvoa korkeammat pisteet persoonallisuudenpiirteestä Tunnollisuus. Korkea pistemäärä Tunnollisuudessa näkyy järjestelmällisenä, velvollisuudentuntoisena ja luotettavana käyttäytymisenä. Heille on ominaista toimia suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti kohti ennalta asetettuja tavoitteita. He asettavat tavoitteet korkealle ja vaativat itseltään – ja usein muilta – lähes täydellistä suoritusta.

Korkea tunnollisuus ilmenee usein menestymisenä romanttisten suhteiden ylläpitämisessä. He eroavat vähemmän kuin matalan tunnollisuuspistemäärän saaneet henkilöt, sillä korkea Tunnollisuuspistemäärä näkyy korkeampana tyytyväisyytenä nykyiseen suhteeseen, sekä voimakkaampana sitoutumisena siihen, suuremman päivittäisten parisuhdetta voimistavien ja pienemmän sitä heikentävien kokemuksia vuoksi. Tämä puolestaan liittyy siihen, että korkea Tunnollisuus yhdistyy usein pyrkimykseen ratkaista ongelmia rakentavasti. Tästä syystä Tunnolliset yksilöt voivat ajautua parisuhteessa harvemmin syrjähyppyihin kuin matalan pistemäärän saaneet.

Korkeassa Tunnollisuudessa piilee kuitenkin vaara. Varsinkin jos parisuhteen molemmat osapuolet ovat erittäin Tunnollisia, heidän Tunnollisuutensa voi kohdistua esimerkiksi enemmän työn suorittamiseen kuin parisuhteen hoitamiseen, jolloin korkea Tunnollisuus vaarantaa parisuhteen.

Sait keskiarvoa matalammat pisteet persoonallisuudenpiirteestä Hallintakäsitys. Yleensä yksilöt, joiden sisäinen hallintakäsitys on matala, eivät koe voivansa ohjata tapahtumia ympärillään, eivätkä he koe omien toimiensa vaikuttavan niinkään kohtaamiinsa tapahtumiin. Esimerkiksi koulussa he arvosanan saatuaan antavat usein hyvästä tuloksesta kunnian muille (esim. koe, opettaja tai tuuri), ja toisaalta myös syyttävät huonosta tuloksesta muita.

Matalan pistemäärän saaneet eivät yleensä ohjaile elämäänsä, ovat vähemmän kiinnostuneita poliittisesta vaikuttamisesta ja eivätkä pyri todennäköisesti vaikuttamaan muihin ihmisiin, minkä takia matalan Hallintakäsityksen onkin havaittu liittyvän negatiivisesti esimerkiksi terveyteen ja hyvinvointiin, akateemiseen suoriutumiseen ja tulotasoon.